Lyhytterapia
Kohti parempaa
Elämässä tulee vaiheita, jolloin kaikki ei tunnu olevan kohdallaan. Suunta voi olla jollain tavalla hukassa, aiheuttaen pahaa oloa. Etsitään yhdessä keskustellen ratkaisuja: parempaa itsetuntemusta, motivaatiota ja tekoja kohti arvojesi mukaista elämää.
Ratko mielialan mysteeri
Alakulo ja masentuneisuus voivat oireilla esimerkiksi unihäiriöinä, ruokahalun muutoksina, mielenkiinnon ja keskittymiskyvyn puutteena, kohtuuttomana itsekritiikkinä, mielihyvän menetyksenä tai yleisenä saamattomuutena ja uupumuksena.
Oireet ovat monesti merkki siitä, että jotain omassa elämässä pitäisi muuttaa.
Suorita kohtuudella
Monet meistä ovat ahkeria ja kovia suorittamaan, töissä ja vapaalla, kotona ja reissussa. Jos suorittamisen taustalla on jatkuva itsekritiikki ja välillä väkisin tekeminen, jaksamisongelmia voi olla edessä.
Joskus tarvitaan pohdintaa siitä, miksi oikeastaan emme koskaan voi pysähtyä. Ripaus lisää myötätuntoa itseä kohtaan ei ole koskaan pahitteeksi.
Valitse parempi elämä
Arjen supervoimaa on kyky välillä pysähtyä päivittäisten valintojensa edessä, kytkeä "autopilotti" pois päältä ja tehdä tietoisesti oikeita ratkaisuja. On hyvä oivaltaa, mitkä isot ja pienet valinnat vievät kohti tavoiteltua elämää ja mitkä vievät siitä poispäin. Omaa hyvinvointia lisäävän ratkaisun tekeminen edellyttää joskus ikävien asioiden ja tunteiden kohtaamista, välttelyn sijaan.
Tarjoamani ratkaisukeskeinen lyhytterapia on matalan kynnyksen psykososiaalinen palvelu. Se ei ole KELA:n tukemaa psykoterapiaa.
Hinnat (sis. alv 24%):
Tutustuminen puhelimessa tai verkossa 15 min / 0 €
Lyhytterapia yksilö 60 min / 70 €
Parilyhytterapia 90 min / 95 €
Tapaamiset voidaan toteuttaa joko etäkeskusteluna (Teams, Zoom, Google Meet) tai puheluna. Tapaaminen järjestyy nopeasti, tarvittaessa myös ilta-aikaan.